Hallinto ja rahoitusProjektivaiheen (2001 - 2003, 2004 - 2006) hallintoKonsortioSuomen virtuaaliyliopiston (SVY:n) toiminta perustuu kaikkien yliopistojen 18.1.2001 allekirjoittamaan Suomen virtuaaliyliopisto -konsortion perustamissopimukseen ja konsortion vuosikokouksen 8.3.2005 hyväksymään strategiaan. Ylimpänä päättävänä elimenä toimii konsortiokokous, jossa on yksi edustaja kustakin jäsenyliopistosta ja yksi opetusministeriöstä. JohtoryhmäKonsortiokokoukset valmistelee ja niiden välillä toimivaltaa käyttää johtoryhmä. Johtoryhmään kuuluu viisi konsortiokokouksen keskuudestaan nimeämää jäsentä sekä opetusministeriön nimeämä jäsen. Johtoryhmään kuuluu myös SVY:n kehittämisyksikön johtaja. Asiantuntijajäseniä ovat CSC:n edustaja, FinELibin edustaja, yliopistojen IT-johtajien edustaja, Suomen ylioppilaskuntien liiton SYL:n edustaja, koulutuskeskus TKK Dipolin johtaja sekä palveluyksikön henkilökunta. PalveluyksikköKonsortiosopimuksen ja -kokousten asettamia tavoitteita ja tehtäviä toteuttaa palveluyksikkö. Sen toimintaa ohjaa konsortiokokousten välillä johtoryhmä. Palveluyksikkö toimii projektiorganisaationa Teknillisessä korkeakoulussa. Palveluyksikön tehtävänä on konsortiokokouksen hyväksymän strategian täytäntöönpano seuraavilla vastuualueilla: - SVY:n hallinnon ja jäsenyliopistojen yhteistyökäytäntöjen kehittäminen
- sähköisen asioinnin ja tieto- ja viestintätekniikan laajan käytön edellyttämien, yliopistojen yhteisten standardien ja harmonisoitujen käytäntöjen määrittelytyön organisointi ja tukeminen; standardointisopimusten valmistelu yhteistyössä sopimusosapuolten kanssa
- SVY-toiminnan edellyttämien sopimusmallien valmistaminen jäsenten käyttöön
- yliopistojen ja konsortion käynnistämien hankkeiden tukeminen
- SVY-toimintaa koskevien selvitysten tekeminen ja teettäminen
- kansainvälisen kehityksen seuraaminen ja siitä tiedottaminen
- SVY-toiminnasta tiedottaminen ja yhteydenpito yhteistyötahoihin
- SVY:n portaalin ja sen palveluiden määrittely, rakentaminen, ylläpito ja kehittäminen yhteistyössä eri toimijoiden kanssa
- luotujen palvelutoimintojen toimivuuden ja tarvevastaavuuden varmistaminen.
- aktiivinen tiedon ja kokemusten välittäminen palveluyksikölle ja opetusministeriölle
- yliopistoissa ja SVY:ssa toteutettavista hankkeista tiedottaminen paikallisesti omassa yliopistossa ja valtakunnallisesti, hyödyntäen verkkopalveluita ja SVY:n portaalia
- osallistuminen SVY:n kehittämisaloitteita käsitteleviin ja arvioiviin asiantuntija- ja referenssiryhmien työskentelyyn
- toimiminen konsortioedustajan avustajana konsortiokokoukselta yliopistoille kohdistettavien arviointi- ja toimeenpanopyyntöjen käsittelyssä ja aineistojen esittelyssä
- toimiminen verkostohankkeiden koordinaattoreiden ja projektihenkilöstön tukihenkilönä suunniteltaessa, toteutettaessa ja raportoitaessa virtuaalihankkeista
- SVY:n toimintasuunnitelman toimeenpanon edistäminen omassa yliopistossa ja työn tuloksista raportointi
- toimiminen SVY:n palveluiden käyttöönottoa tukevien koulutustapahtumien yliopistokohtaisena yhteyshenkilönä.
Valtakunnalliset tieteenalaverkostot, alueelliset verkostot ja tukipalveluverkostotOpetusministeriön virtuaaliyliopistohankerahoituksella toimii 28 tieteenalakohtaista tai monitieteistä verkostoa, kaksi alueellista verkostoa ja kaksitoista tukipalveluita kehittävää ja tuottavaa verkostoa. RahoitusVirtuaaliyliopistotoiminnan rahoitus tapahtuu hajautetusti osahankekohtaisesti yliopistojen ja opetusministeriön välisiin tulossopimuksiin perustuen. Opetusministeriö on rahoittanut yliopistojen virtuaaliyliopistotoimintaa vuodesta 2001 lähtien. Puolet kokonaisrahoituksesta opetusministeriö kanavoi yliopistojen sisäisesti jaettavaksi, niiden itsensä priorisoimaan virtuaaliyliopistotoimintaan. Toisen puolen opetusministeriö käyttää nimeämiensä kansallisten yhteistyöhankkeiden rahoitukseen. Vuonna 2001 rahoituksen kokonaisvolyymi oli 8,4 milj. euroa/vuosi. Vuonna 2006 kokonaisrahoitus on 9,1 milj. euroa.
Lisäksi SVY:n portaalihankkeelle ja siihen liittyvään koulutukseen ja tiedotukseen saatiin ESR-rahoitusta 1,5 milj. euroa vuosille 2001-2004. |