Esteettömyys korkeakouluopinnoissa - tieto- ja viestintätekniikka oppimisen ja osallistumisen edistäjänä

Alustajien ja panelistien esittelyt:

  • Taina Kuuskorpi, PsM, Turun yliopisto: Minut pn pyydetty keskusteluun edustamaan ns.opiskelijanäkökulmaa. Suoritan parhaillaan psykologian tohtorin tutkintoa Turun yliopiston psykologian laitokselle, käytännössä siis kirjoitan väitöskirjaani. Opiskelun esteettömyys on aiheena sekä tärkeä, ajankohtainen että henkilökohtaisesti koskettava: verkkokalvonrappeutuma on vaikeuttamassa opiskelujani ja aiheuttaa suuria käytännön esteitä monissa yksinkertaisissakin asioissa, kun näköaisti toimii vain vajaavaisesti. Olenkin ollut keväästä asti TYY:n uuden esteettömyystyöryhmän jäsen ja lisäksi ollut mukana tutkimushankkeessa, jossa tavoitteena on tutkia tulevaisuuden fyysisten oppimisympäristöjen esteettömyyttä. Ennen väitöskirjan aloittamista toimin pitkään työelämässä mm. henkilöstöpäällikkönä, joten jatko-opiskelijana olen kai lähinnä aikuisopiskelija. Perustutkintoa opiskellessani 1990-luvun alkupuolella tieto- ja viestintäteknologia ei vielä näytellyt kummoistakaan osaa opiskelijan arjessa, joten sen nyt tarjoamat uudet mahdollisuudet tuntuvat huimilta.
  • Ossi Nykänen, TkT, Tampereen teknillinen yliopisto: Toimin erikoistutkijana Tampereen teknillisen yliopiston (TTY) Hypermedialaboratoriossa, matematiikan laitoksella. Toimin vanhempana tutkijana kansallisissa ja kansainvälisissä tutkimus- ja kehityshankkeissa, sekä mm. vastaa hypermedian pääaineopetuksesta TTY:ssa. Olen myös World Wide Web Consortiumin (W3C) Suomen toimiston toiminnanjohtaja. W3C asettaa kansainvälisiä tieto- ja viestintätekniikan standardeja Web-sovelluksiin liittyen. W3C:n tunnettuja Web-standardeja ovat esimerkiksi verkkosisällön toteutukseen liittyvät tekniset määritykset ja saavutettavuusohjeet (esim. HTML, Hypertext Markup Language ja WCAG, Web Content Accessibility Guidelines). Oma keskeinen koulutustaustani on tietotekniikka ja matematiikka. Olen opettanut eri yliopistoissa vuodesta 1994 lähtien. Ohjaan myös opinnäytetöitä ja hyödynnän verkko-opetuksen välineitä omassa opetuksessaan. Olen mm. semanttisen laskennan, useiden Web-teknologioiden ja verkkosaavutettavuuden asiantuntija. Johdollani ollaan parhaillaan mm. tuottamassa virallista suomenkielistä käännöstä verkkosisällön saavutettavuusohjeiden uusimmasta standardista (WCAG 2.0).
  • Paula Pietilä, vammaisasiamies, Turun yliopisto: Toimin vammaisasiamiehenä Turun yliopistossa ja 1.4. alkaen olen toiminut myös "Esteetön opiskelu korkea-asteen oppilaitoksissa"- jatkohankkeen projektikoordinaattorina. Omassa työssäni joudun pohtimaan yliopisto-opiskelun ja -opetuksen, sekä yliopisto ympäristön (fyysiset rakenteet, asenteet ja politiikat) esteettömyyteen liittyviä kysymyksiä. Olen kiinnostunut kaikista uusista näkökulmista ja kysymyksen asetteluista aiheeseen liittyen.
  • Hannu Puupponen, suunnittelija, Jyväskylän yliopisto: Toimin suunnittelijana Jyväskylän yliopiston koulutuspalveluissa ja olin 2006-2009 ESOK-hankkeen toisena koordinaattorina. Aikaisemmin työskentelin avoimen yliopiston puolella sekä eriilaisissa pienimuotoisissa opiskelun ja tietoverkon esteettömyyttä edistävissä työryhmissä ja hankkeissa. Olen Jyväskylän yliopistosta valmistunut kasvatustieteilijä pääaineena erityispedagogiikka.
  • Ilpo Soini, informaatikko, Keskuspuiston ammattiopisto: Työskentelen Keskuspuiston ammattiopistossa, joka on ammatillinen erityisoppilaitos - lähes kaikilla opiskelijoillamme on jokin oppimisen erityisvaikeus. Tutuimpia oppimisympäristön esteettömyyteen liittyviä ongelmia ovat näkövammaisten verkko-oppimiseen liittyvät ongelmat, johon liittyviä kysymyksiä on tullut vastaan nyt kymmenisen vuotta. Olen ollut mukana myös parissa hankkeessa, joissa oppimisen esteettömyyteen liittyvät tekijät näkövammaisilla ovat olleet esillä. Ensimmäinen näistä oli http://www.e-learn-vip.org/html_finn/index_finn.htm ja toinen http://www.e-covip.eu/. Näkökulmani oppimisen esteettömyyteen tai esteettömiin oppimisalustoihin on juuri muuttumassa. Kyseessä ei ole tekninen ongelma, joka olisi ratkaistavissa esteettömällä alustalla tai sillä että esim. Moodlesta tehtäisiin esteetön. Ratkaisua on haettava oppimisen esteettömyydestä - opiskelijalla tulisi olla mahdollisuus valita sellaisia työvälineitä käytettäväksi verkko-opetukseen, jotka ovat hänelle itselleen sopivia. Verkko-opetuksen ei tarvitse simuloida lähiopetusta eikä kaikkien tarvitse käyttää samanlaisia verkon työvälineitä. Opettajan/ohjaajan mahdollisuudet sopeutua erilaisiin oppimisen ympäristöihin ovat kuitenkin paljon paremmat kuin opiskelijan.
sfy39587f04